Kamera käy! Tekemistä museossa

Kuva: Lahden museot, kuvakokoelmat, Eetu-Pekka Heiskanen

Radio- ja tv-museo Mastolan hauskoissa toimintapisteissä voit tutustua radio- ja tv-toimintaan. Toimintapisteissä löytyy tekemistä niin pienille kuin isoille.

Chromakeystudio

Kuinka oikea henkilö sijoitetaan Lahden suurmäen nokalle tv-ohjelmassa? Pääset testaamaan sitä museon green screen -studiossa. Uutisankkurin tehtävä kameran edessä ei ole helppo ꟷ vai onko? Tule kokeilemaan!

Maskeeraus ja puvustamo

Ennen televisiokameran eteen marssimista on tärkeää kulkea maskeerauksen ja puvustamon kautta.

Mediakasvatuspiste

Medialukutaitoa pitää harjoitella – mediakasvatuspisteellä kaikki vauvasta vaariin voivat osallistua!

DX-kuuntelupiste

DX-kuuntelupisteessä voit hypätä pitkäaaltokuuntelun maailmaan.

Radioamatööriasema OH3R

Museon radioamatööriasema on aseman pitkäaikaisen päällikön Arvi Hauvosen muistoasema OH3R. Radioamatöörit kertovat toiminnastaan museolla joka sunnuntai sekä tapahtumissa.

Suloiset sankarit -näyttely

Millaista on tehdä elokuvaa, kun näyttelijäkaartiin kuuluu myös eläin? Ainakaan yksikään otos ei ole samanlainen kuin edellinen! Aiheesta kertovat muun muassa elokuvaohjaajat ja käsikirjoittajat, sekä samalla nähdään, kuinka nykyään eläinnäyttelijöitä valmistellaan rooleihinsa. Mitä pitää ottaa huomioon, kun käsikirjoitusta ja roolia eläimelle mietitään? Entä mitä tapahtuu silloin, kun tähtinäyttelijä päättääkin ottaa jalat alleen kuvauspaikalta?

”Eikä siinä vielä kaikki!”

Museossa on myös kuunneltavissa radio-ohjelmia sekä katsottavissa televisio-ohjelmia eri aikakausilta. Lisäksi televisiosta tutut piirroshahmot sekä suosikkijuontavat edellisiltä vuosikymmeniltä vievät katsojaa halki menneisyyden.